torstai, 12. tammikuu 2012

Talvista meininkiä

Tässähän on jo tännekkin jäät järviin ilmestynyt ja pilkkikausi on jo alkanut. Päätin asettaa taas itselleni uuden haasteen, nimittäin tänä talvena aion saada matikan pilkkimällä enkä ainoastaan pelkällä ootto-ongella. Keväälle taas pientä vaappujen väserrystä olisi luvassa, tällä kertaa hauki ja kuha vaappuja.

keskiviikko, 30. marraskuu 2011

Kevään 2011 itsetehdyt vaaput

lauantai, 26. marraskuu 2011

Vaapun valmistusta luvassa

Taas on alkanut se aika, että on aikaa tehdä muutama vaappu. Tänä vuonna ajattelin kokeilla vaappuja muoviaihioon, koska hauet tahtovat tuhota balsavaaput aika nopsaan. Muutama puuvaappu pitää vielä ahvenille ja taimenille tehdä, mutta hauki hommiin muoviset. Luvassa olisi noin 20-30 vaappua, joten kesä taas niillä selvitään.

perjantai, 11. marraskuu 2011

Kreikka Kos

Kreikassa Kosilla olin reissussa ja toki kalalle teki jo mieli. Löysin rannalta n20cm siimanpätkän ja sidoin sitten hotellilla perhon hiuksista ja päiväpeiton nukasta. Perholla tuli rannalta 3 kalaa.